27.11.2011

Taas pitkästä aikaa...

No niin - ei ole sitten aikaa ja tarmoa tämän päivittämiseen riittänyt. Kokeillaan nyt sitten kuitenkin ;)

Alkoholilakko oli ja meni - aika hienosti osasin sinnitellä, mutta mieheni tarjoama kuohujuoma vei sitten voiton eräässäs spessukonserttijutussa tuossa marraskuun alussa. Kaiken kaikkiaan lakkoon humahti (helposti) sellaiset 6+ viikkoa ja olo oli kyllä kieltämättä aika jees. Suoittelen vilpittömästi ja aion kyllä kokeilla uudestaan - ties vaikka tuo jatkuisi seuraavalla kerralla pidempäänkin ;)

Nukkumista olen yrittänyt myös opiskella... Huom! Paino on sanalla yrittänyt. No, viikonloppuisin tulee kyllä pääsääntöisesti nukuttua ihan normaalia enemmän, mutta viikot meinaa lipsahtaa kokonaan tärviölle. Kyllähän minä sen tajuan, että jos vähän nukkuu, ei sitä ihminen jaksa silloin a) laihtua ja b) touhuta normaaliin malliin esimerkiksi duunissa. Mutta minkäs teet, kun hommaa riittää, niin kiltti tyttö silloin tekee - eikö?

Stressinhallinta on toinen, joka on tässäs ollut opettelussa. Siinä olenkin hieman edistynyt ja se on kyllä näkynyt sitten tulla mielentilan puolella ihan selvästikin - olen lähipiirin mielestä ollut normaalia iloisempi. Jatkan harjoitteluja...

Yhteenvetona tästä treenauksesta o se, että väsynyttä naurunräkätystä on kuuluut viime aikoina ihan kunnolla täältä suunnalta ;)

Kaisa Jaakkolan hormoonikirja on menossa nyt ns. sisälukuvaiheessa toista kertaa läpi ( tämä siksi, että ensimmäinen lukukerta ei antanut juuri syventymismahdollisuuksia). Kirjassa on palon mielenkiintoisia näkökulmia hormoonien vaikuttamiseen kropassa, mutta ainakin minua siinä ärsyttää tuo lisäravinteiden tunkeminen joka välissä. En ole ihan niin vannoutunut lisäainefriikki, että nuo opit menisivät ihan pureskelematta läpi. Vatsan happotasapaino ja suoliston bakteeritasapaino olivat ehkä kaikkein mielenkiintoisinta luettavaa - ja jonkin verran olen oppeja ottanut käyttöönkin. Esimerkiksi vissyä menee nykyään paljon vähemmän, kuin aiemmin.

Mitäs muuta? No, aika monesti tuo karppausuutisointi on noussut ärsytyskynnykseni yli, mutta koska en osaa ärsytykseltäni niin hyvin kirjoittaa, olen päättänyt jättää ärhäkän kommentoinnin esimerkiksi Jussin ja Koltan ruodittavaksi. Heiltä homma sujuu huomattavasti paremmin kuin minulta ;)

Kroppa pienenee pieniä tasannekausia lukuunottamatta kivaa vauhtia ja olen taas opetellut esimerkiksi juoksemista (Minulle erittäin haasteellista...). Vesijuoksu on ilmeisesti aika hyvä laji, sillä vuoden vesitahkoamisen jälkeen lähes kylmiltään vedetty tunnin juoksu-kävelylenkki ei tuottanut juurikaan tuskaa ja meni helposti. Lisää liikunta-asiaa tulee jatkossa lisää tässä blogissa.

Täältä tähän!

Nih!

3.11.2011

Tattadaa - täällä taas

Oii zorizorizori, rakkaat lukijani, kun olen ollut niin kovin poissaoleva viime aikoina. On nimittäin pitänyt kiirettä ja kiirettä... Nukkumista olen yrittänyt opetella - aina välillä onnistuenkin ja stressiäkin olen saanut pikkuhiljaa hallintaan ja sen huomaa kyllä monellakin tavalla.

Unen määrä nyt on ollut viime aikoina enemmälti keskittymiseni kohteena ja olenkin laatinut tällaisen Zeen oman unikategorisoinnin:

- Normiöinä (lue:arkipäivinä) unien määrä on jossain siellä 4-6 tunnin väleillä + lisäksi bustorkut päivisin 15-35 min...
** jatkuva väsymys
** keskittymiskyvyn puute
** "puhti poissa"
** stressin määrä tuplaantuu


- Viikonloppuisin tulee nukuttua sitten huomattavasti enemmän 9-11 h + päiväunet automatkoilla 1-2,5 h
** virkeyttä on
** voimia on
** ehtii ja jaksaa tehdä kaikkea mahdollista
** stressin määrä pienenee


- Bileviikonloppuina myös yöunet kärsivät... ja määrä on tuolloin 6-8 h
** seuraukset kuten normiöinä


Einormiyönä unien määrä on 7-8 h välissä
** seuraukset kuten hyvin nukuttuina viikonloppuina

Viime yö kuului tähän viimeiseen kategoriaan ja sen kyllä huomaa. Myös unia muistan nähneeni (yksityiskohtia en taida kertoa, sillä tämä on myös alaikäisille avoin blogi...) Heti yhdenkin hyvin nukutun yön jälkeen on mieliala hyvä, rauhallinen ja pääkin toimii. Suosittelen nukkumista ja sitä muuten suosittelee Kaisa Jaakkola Hormonidieettikirjassaan, josta lisää, jahka olen sen kahlannut toistamiseen loppuun.

Ja vuoden karppauksen tuloksia oli sitten lääkärin määrämissä labrakokeissa (vertailutulokset keväältä 2009 suluissa):

Hemppa 126       (115 vuonna 2009) *
Kok. kole 4,4      (Jes, noussut 4,0 vuonna 2009)
LDL 2,8              (2,47 / 2009)
HDL 1,47            (1,39 / 2009)
Triglyt 0,26         (0,36 / 2009)
Paastosokrut 3,0   (5,7 / 2009)
Kilppariarvot todella normaalit
Sydänfilmissä ei mitään poikkeavaa


* Labrat otettiin 1,5 kk verenluovutuksesta...  Ja jos joku väittää, ettei hemppa pysty nousemaan, niin nostan kyllä metelin, sillä aiemman elämäni tasot on aina olleet alle 120 - ennen verenluovutusta oli peräti 138!!!

Heikkilän Antilla oli blogissaan lisäjuttua noista kolesterolien partikkelisuuksista. Hän kirjoitti siitä, että triglyjen lähetessä nollaa, on myös pienipartikkelisen LDL B:n määrä käytännössä nolla, eli  hyvähyvä, Zee :D

Mitäs tässä muuta kuuluukaan - mummolat tuli kierrettyä viime viikonloppuna (anoppilassa sain taas aika vähärasvaista ruokaa ja meinasi heikkous ja huono olo iskeä) ja töissä on ollut kiirettä. Alkoholilakko on kestänyt jo kuusi viikkoa ja siitä ehken sitten laajemmin seuraavassa kirjoituksessani. Sättielämää olen yrittänyt vähentää - se kun nakertaa aikaa - tuota kallista ja arvokasta. No ehkä vähän kuitenkin.

Seuraavana Zeebran koitoksena on lauantain tuparit viininhifistelijöiden luona (oioioi...) ja seuraavan viikonlopun bileputki ja sitä seuraavan viikon bileputki... ja sitten pikkujouluja aina jouluun asti. Mahtavaa :D

Täältä tähän tällä erää