6.1.2014

Uusi vuosi, vanhat kujeet!

Mitäsmitäsmitäs?

Olisko aika herätä uuden vuoden 2014 kunniaksi horteesta? No on! Siispä ihan ensimmäisenä marssin läheiselle uimahallille hankkimaan salikortin. Salikortti on siitä kiva, että salin lisäksi pääsen vetämään samaan syssyyn vesifysiotreeninkin (tai pulahtamaan vaihtoehtoisesti uimaan). Pari kertaa on nyt takana ja ehkä muutama lisää tarvitaan kertoja, että salirutiini pääsee syntymään oikein kunnolla.

Salikortti on siis hankittu peräti 5 kuukaudeksi ja tarkoitukseni on sitä ahkerasti käyttääkin.

Salin lisäksi on aikomukseni aloittaa taas kerran se hyväksi havaitsemani Porin juoksukoulu.
Ihan loppuun en ole syystä tai toisesta koskaan päässyt, mutta aikamoinen saavutus tälle rammalle on jo se 5 kilometrin juoksumatka. Parhaimmillaan olen tainnut juoksennella jotain 8-9 kilometrinkin matkoja. Josko näillä keleillä saavuttaisi vihdoin sen kympin? Ken tietää?

Ruokapuolella paluu hyväksi havaittuun viljattomaan, eineksittömään, mahdollisimman lisäaineettomaan, vähähiilihydraattiseen, runsasrasvaiseen ja todella ravinteikkaaseen ruokavalioon on päivän sana. Uutena juttuna olen alkanut aamuisin vetää antioksidanttipaukun...

Aika hurja, eikö?
Paukussa on:
- Suodatettua vettä
- Chorellajauhetta 1 tl
- Spirulinajauhetta 1 tl
- Vehnänorasjauhetta 1 tl
- Myllystä suolasekoitusta: Celtic sea salt ja ruususuola

Ja eikun ääntä kohti. Maku ei ole parhaimmasta päästä, mutta kyllä tuolla jaksaa jonkin aikaa ;)
Lisäksi olen aloittanut MSM-kokeilun. Lisää siitä jatkossa.

Ja täältä tähän :)

4 kommenttia:

  1. Ja mihnä mä oon kupannu sun blogista???

    VastaaPoista
  2. Ihkua että olet taas linjoilla. Puspus ja tsemppiä juoksukouluun. Josko sitä itsekin taas kerran aloittaisi...

    VastaaPoista
  3. Teija - emmäävaantiiä? Missä lie ;)
    Petra - eiku tassua toisen eteen. Tänä aamuna huomasin, että bussin kiinnisaamisessa ei ole enää niin paljoa vaikeuksia, kuin viime vuoden loppupuolella. Kyllä pienikin kuntoilu näkyy ja kuuluu :D

    VastaaPoista

Kommentteja???