29.9.2011

Nuku, nuku nurmilintu :D

Ei jestas, kun on niin hyvä olo on (nyt)! Tein tässä parina viime päivänä tällaisen kokeilun, miten unen määrä vaikuttaa stressin tasoon ja yleiseen hyvinvointiin. ( No, kokeilu ei ollut ihan vapaaehtoinen, kun DL vaikutti siihen...) Olin siis pari yötä tässä välissä hieman vähemmillä unilla: ensimmäisenä vajaat 5 h ja toissayönä 3 h. Eli kahden yön yhteenlasketut unet olivat huimat 8 tuntia ( keskimäärin tarvitsen yöstä n. 7 h unet, joten vajausta tuli sellaiset 6 tuntia  kahdessa yössä!) Otin siis 3 ja maksoin 2 !

Havaintoja:

Eilen illalla huomasin sitten joitakin omituisia piirteitä itsessäni:

1. Horjahtelu ja tottelemattomat jalat: Jalat eivät todellakaan mennet sinne minne niiden piti mennä, kompastelua ja yleistä huojuntaa havaittavissa. Seuraus: Oli melkein ihme, etteivät poliisit vieneet mukanaan, kun kävelivät vastaani asemalla - katsoivat kyllä kovin pitkään...

2. "Kännissä kuin käki": Pää toimi hyvin, hyvin hitaasti - jopa hitaammin, kuin joskus alkoholin vaikutuksen aikana. Reagointi esimerkiksi keskustelun aikana vaikeaa tai melkeinpä mahdotonta. Seuraus: Keskustelun punaisen langan hukkaaminen,  keskustelukumppanin outoja ilmeitä tuli myös havaittua.

3. Räpellys: sormien hienomotoriikan ja muut koordinaation ongelmat. Kirjoittaminen ja piirtäminen vaikeutuivat huomattavasti - nimikirjoituksenikin näytti jonkun toisen tekemältä. Seuraus: En saanut itse kirjoittamasta tekstistä juuri selvää.

4. Silmäpeli: Katseen kohdentaminen oli välillä todella vaikeaa ja havaittavissa oli niin sanottu "piuhat poikki"-ilmiö, jossa silmät jäivät toljottamaan esimerkiksi pöydänkulmaa intensiivisesti aivojen raksuttaessa tyhjää... Seuraus: Kerran jäin seisomaan "piuhat poikki"-tilassa liikennevaloihin, enkä ehtinyt yli vihreillä, vaan piti odottaa seuraavia.

5. Kuullun ymmärtäminen: Korvien toimintahäiriöistä tai  korvien ja aivojen välisen hermoliikenteen lakkoilusta johtuen puutteelista ymmärrystä toisten sanomisista - vaikutti erityisen harmillisesti puhelinkeskustelussa, kun piti monesti toistaa  "Anteeksi, voitko toistaa?"-mantraa. Seuraus: "Anteeksi, voitko toistaa?"

6. Nukku-ukko: No, nih - tarviiko enempää sanoa - simahdin melkein seisaalleni... Seuraus:Simahdin vaakatasoon päästyäni alle minuutissa.

Huom! Havainnot ovat täysin subjektiivisia ja suoritettu lähes valvotuissa oloissa. En suosittele halvan valvotun kännin suorittamista kenellekään  en edes vihamiehillenikään.

Täytyy kyllä myöntää, että tarpeeksi väsyneenä stressin määrä ei enää absoluuttisesti kasvakaan, vaan sen tilalle tulee sellainen veikeä apaattinen ja aivoton hälläväliä-asenne, jonka seurauksena stressin - tai ainakin sen ns. negatiivisen stressin määrä vähenee.

Ja sitten tämän kokeilun kruunasi yli 10 tunnin yhtämittaiset hyvät yöunet (villasukat jalassa tietysti - eräille lukufaneilleni tiedoksi ;) ) Olo on nyt kertakaikkiaan loistava! Aivot raksuttaa ihan huimaavaa nopeutta ( eiliseen verrattuna) ja pystyssä pysyminen ei enää vaikeuksia tuota. Pirtee ja virkee Z saattaa aiheuttaa ärtymystä niissä, jotka preferoivat sitä apaattista univaje-Zeebraa... 

Ensi yönä ajattelin nukkua hyvin.

Täältä tähän tällä erää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja???