18.8.2011

Karppiruokaa (Osa 1) - NAM :P

Karppaajan tulee tottua siihen, ettei ruoka ole ihan heti valmiina sillä Karppaaja (ainakin minä) arvostaa lisäaineetonta ruokaa - oikeista puhtaista raaka-aineista tehtyä ruokaa eikä esimerkiksi roiskeläppiä tai nuggetteja tai eineslihapiirakoita. Tämä johtaa siihen, että jo karppauksen alkuvaiheessa oppii helposti kokkaamaan herkullisia ja pienellä määrällä vatsan täyttäviä ruokia. Kokkaaminenhan on aikalailla aikaaviepää hommaa verrattuna esimerkiksi roiskeläpän mikrottamiseen, mutta voin vakuuttaa, että se on myös läppiin verrattuna ihan überpalkitsevaa.

No, karpillahan ei olekaan sellainen "mulle-heti-tänne-ny-ruokaa!" - komento heti, kun on kulunut 2,5 tuntia edellisestä (runsashiilarieinessokeripullamättö)ruokailusta, sillä karppauksella ruokailuvälit venyvät helposti jopa kahdeksaan tuntiin - sitten alkaa ykskaks tuntua siltä, että voisi ruokaa laittaa, jotta saisi lisää energiaa. Tässä esimerkiksi tämänpäiväinen lounaani (aamiasen jätin väliin, kun ei ollut nälkä), jonka väsäsin alkuiltapäivästä eli n.16 tuntia edellisestä ruokailusta:

Kaalizörzzeli á la Z:


1/2 kukkakaali
1/2 parsakaali
50 g Meetwurstia tai pekonia
100 g jauhelihaa
1 sipuli
3 luomumunaa ( Kantsii kokeilla, ovat aika maukkaita)
1/2 prk Creme Freichea
50g voita
50 g kylmäpuristettua kookosöljyä ( Itse käytän Cocovia)
Mustapippuria ja Curryä mausteeksi


Pilko kaalit, sipuli ja metukka/pekoni kuutioiksi. Ota syvä, kannellinen paistinpannu ja laita rasvat siihen. Paista ensin kaalit - lisää 5 min paistamisen jälkeen parsakaalien kukinnot ja sipulit. Odota taas 5 min ja lisää jauheliha ja metukka/peksu. Pyörittele ja laita kansi 5 minuutiksi päälle - hauduttele. Riko munat paistokseen ja lisää CF - sekoita ja paistele. Mausta oman makusi mukaan.


Tarjoa esimerkiksi hapankaali-majoneesiyhdistelmän kanssa, kuten minä tein - nam :P

Tämä on senverran iso satsi, että se riittää helposti 3-4 aterialle, joten ei sitä ruokaa tarvitse niin usein olla värkkäämässä. Käytännössä tämä on siis minullekin kahden päivän ateria ja valmistumiseen meni aikaa kaikkinensa puoli tuntia. Ja tämä on esimerkki minun - vannoutuneen lihansyöjän ateriasta. Tulee ottaa huomioon, että neljälle eri ruokailulle jaoteltuna ateriassa on vain 37,5 g lihaa/ateria, mutta sitäkin enemmän hyviä  kasviksia ja hyviä rasvoja. Kylmäpuristettu kookosöljy on muuten erinomainen paistorasva - suosittelen kokeilemaan.

Kaikki ne, jotka puhuvat äärikarppaamisesta (tarkoittamalla ilmeisesti ketokarppausta) eivät todellakaan tiedä, mistä puhuvat. Minä olen ketokarppaaja ja kaksi tällaista ateriaa päivässä pitävät minut täynnä, tyytyväisenä ja virkeänä koko päivän. Lisäksi ketoosini pysyy hienosti päällä - jo useamman kuukauden ajan -ja paino putoaa samaa vauhtia kun vyötärö kapenee.

Nam:P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja???